
Yhteiskunnallisesta yrittämisestä tuottavaa bisnestä
Kauppatieteen maisteri Tomi Astikainen, 27, uskoo, että yrittäjyys luo tasa-arvoa, hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta. Työskennellessään johdon konsulttina Sri Lankassa mies oivalsi, ettei Suomessa tunneta yhteiskunnallisen yrittäjyyden käsitettä. Muutaman vuoden palkkatöitä tehnyt Astikainen aavisti myös, ettei hän taida löydä ominta paikkaansa isosta organisaatiosta. "En välitä byrokratiasta enkä kyynärpäätaktikoinnista. Haluan työssäni toteuttaa arvojani inhimillisestä johtajuudesta ja innovatiivisesta työotteesta." Kun ideaalityöyhteisöä ei valmiina löytynyt, Astikainen päätti perustaa oman yrityksen. "Iski intohimo pelastaa maailma nyt, eikä kolmastoista päivä", Astikainen veistelee. Mies lensi Aasiasta Suomeen pää täynnä ideoita. Maaliskuussa 2008 Feelovation Oy aloitti toimintansa. Työyhteisövalmentaja, yrittäjä Mari Huuskolla, 45, on tärkeä rooli Astikaisen firman alkutaipaleella. "Se oli rakkautta ensisilmäyksellä", aktor ja mentor vitsailevat yhteen ääneen. Astikainen löysi Huuskon Naisyrittäjyyskeskuksen ja Helsingin Yrittäjien avulla.
Aktiivinen aktor
"Marin kanssa pallottelin hulluimpiakin ideoitani. Keskustelujen aikana rönsyt karsiutuivat ja joukosta seuloutui muutama helmi, joita ryhdyin jalostamaan konkreettiseksi toiminnaksi", Astikainen kertoo. Nuori yrittäjä kiittää kollegansa kokemusta, käytännön järkeä ja analyyttista otetta. Huusko antaa Astikaiselle täyden kympin sitoutumisesta ja aktiivisuudesta. "Tomi tempaisi jo toisessa tapaamisessa pöytään selkeän agendan, jota halusi mentoroinnissa noudattaa. Niin se pitääkin mennä. Mitä määrätietoisempi aktor, sitä enemmän hän kokeneelta sparraajaltaan saa." Huusko yllättyi myönteisesti, kun Astikainen vaati tapaamisten väliin kotitehtäviä. "Ja hän myös paneutui tehtäviin kiitettävästi", mentor hymyilee. Johtamismallit, ansaintalogiikka, yksityiselämän ja työn rajanveto, fokuksen säilyttäminen ja ajanhallinta olivat aiheita, joista aktor ja mentor tapaamisissaan keskustelivat. "Puhuttiin me politiikasta, kirjallisuudesta ja filosofiastakin", aktor lisää.
Molemmat voittivat
Astikainen kuvailee yrityksensä ensimmäistä vuotta hektiseksi ajaksi, jonka aikana tavoitteet ja toimintamallit kirkastuivat -kiitos oikeita kysymyksiä esittävän mentoriln. Huusko kertoo avanneensa Astikaiselle ovia erilaisiin verkostoihin. Hän antoi myös vinkkejä potentiaalisista yhteistyökumppaneista. Huusko tunnustaa saaneensa mentoroinnista vähintään yhtä paljon itselleen kuin antoi vasta-alkajalle. "Luova ja ennakkoluuloton Tomi avasi näkökulmaani moneen suuntaan, ja löysin aivan uusia mahdollisuuksia omasta toimintaympäristöstäni." Huuskon EDIway tarjoaa koulutus- ja valmennuspalveluita työyhteisöille, työvoimapalvelujen tuottajille, kolmannelle sektorille sekä yksityisille henkilöille. Astikaisen Feelovation tarjoaa koulutus-, konsultointi- ja valmennuspalveluita maailman ongelmien näkemiseen liiketoimintamahdollisuuksina.
Mentorointipari Tomi ja Mari pähkinänkuoressa
Aktor: Tomi Astikainen Yhteystiedot: 045 670 8967, tomi(at)feelovation.com Firma: Feelovation Oy, www.feelovation.com Lupaus: Feelovation on yhteiskunnallisen yrittäjyyden lippulaiva Suomessa! Mentor: Yhteystiedot: 044 214 3080, mari.huusko(at)ediway.fi Firma: EDIway, www.ediway.fi Lupaus: EDIway myy osaamista, inspiraatiota ja hyvinvointia.
Teksti ja kuva: Paula Launonen, Juttusampo |
|
Naisyrittäjyyskeskus ry, Kaisaniemenkatu 2 B, 2.krs, 00100 Helsinki |
|