
Kiehtovan erilaista ja kuitenkin samanlaista
Yrittäjä Merja Rosenholm avaa keskustelun: "Tietysti jatkuva kiire väsyttää. Mutta vieläkin stressaavampia voivat olla hiljaiset ajat. Yrittäjän tienesti riippuu suoraan töiden määrästä, joten hoppu tuntuu usein mukavammalle kuin luppoilu."
Kokonaisvaltaisia yksilö- ja työhyvinvointipalveluita tarjoava yrittäjä Rosenholm valikoitui luonnostaan graafikko Liisa Kankkusen, valokuvaaja Marika Kiviharjun ja liikuntayrittäjä Leena Pihanurmen mentoriksi vuonna 2008.
"Voimavarojen riittävyys, luomistyön aiheuttama stressi ja keskeneräisyyden hallinta olivat haasteita, joihin etsimme ratkaisuja", kertovat Kankkunen, Kiviharju ja Pihanurmi.
Järkijutuista luovaan ideointiin
Pihanurmi organisoi yrityksessään erilaisia liikuntaryhmiä eri puolille pääkaupunkiseutua. Palkkalistoilla on viitisenkymmentä ohjaajaa ja asiakkaina tuhansia jumpan, joogan ja pilateksen harrastajia.
Hän ryhtyi mentorointiryhmässä työstämään selkeää kehityshanketta. "Halusin pistää asiakasrekisterin kuntoon. Siihen ei koskaan työpäivän aikana tuntunut löytyvän aikaa."
Kiviharju halusi testata ryhmässä ideaansa glamourkuvausstudiosta, jollainen Suomesta vielä puuttuu, ja jonka hän lähitulevaisuudessa aikoo perustaa. Alkupääomaa, verkostoja ja ammatillista kokemusta unelmansa toteuttamiseksi nuori yrittäjä kartuttaa monipuolisia toimeksiantoja toteuttavana kuvaajana.
"Merjan ryhmässä opin yrittäjyyden kannalta ihan rationaalisiakin asioita, kuten sen, miten tärkeää on sopia asiat kirjallisesti", Kiviharju kiittelee.
Palveluja pienyrittäjille
Sopimuskäytännöt, uusasiakashankinta ja oman paikan löytäminen runsaasti kilpaillulla alalla olivat tärkeitä aiheita myös Kankkuselle, joka Selkografiikka-yrityksessään lupaa tarjota mutkatonta, kustannustehokasta ja asiakaslähtöistä graafista suunnittelua erityisesti pk-yrittäjille.
"Ei se ole ihme, etteivät pienyrittäjät halua käyttää mainostoimistojen palveluita. Yrittäjät eivät tykkää siitä, että toimistot suunnittelevat jotain ylihienoa ja laskuttavat sitten kalleimman mukaan", Kankkunen filosofoi.
Kankkusen uskoa Selkografiikan sosiaaliseen tilaukseen vahvistaa se, että asiakkaita on alkanut löytyä mukavasti.
"Kyllä yrittäjät tarvitsevat ja arvostavat hyvännäköisiä nettisivuja ja tyylikkäitä esitteitä ja käyntikortteja - kun heille tuotetaan järkeviä ratkaisuja järkevään hintaan."
Elämänkaaren eri kohdissa
Naiset kertovat löytäneensä yrittämisestä runsaasti yhteistä pohdittavaa, vaikka edustavat erilaisia toimialoja ja ovat myös yksityiselämässään erilaisissa vaiheissa.
Rosenholm, 50, on jo yhden lapsenlapsen tyytyväinen isoäiti, Pihanurmi, 49, on niin ikään saanut perhesavottansa valmiiksi, kun taas 29-vuotiaat Kankkunen ja Kiviharju keskittyvät toistaiseksi yritystensä kehittämiseen, eivätkä vielä pidä perheen perustamista ajankohtaisena.
Aktorit ja mentor pähkinänkuoressa
Aktor: Leena Pihanurmi Firma: Keho & Mieli Oy, 050 467 4171, www.kehojamieli.fi Lupaus: Innostavia ja virkistäviä jumppia kaikenikäisille ja kaikentasoisille liikkujille.
Aktor: Liisa Kankkunen Firma: Selkografiikka, www.selkografiikka.com Lupaus: Selkeää suunnittelua selkeisiin tarpeisiin.
Aktor: Marika Kiviharju Firma: M-Pictures, http://glamour-valokuvaaja.blogspot.com Lupaus: Intohimona ja kutsumuksena glamourkuvaus.
Mentor: Merja Rosenholm Firma: Feel ok, 050 917 5999, www.feel-ok.fi Lupaus: Autamme yksilöitä ja työyhteisöjä voimaan hyvin.
Teksti ja kuva: |
|
Naisyrittäjyyskeskus ry, Kaisaniemenkatu 2 B, 2.krs, 00100 Helsinki |
|