Uusyrityskeskus

Uusyrityskeskus

Uusyrityskeskus

Monikulttuurinen ryhmä avasi mentorin silmät

Maili Lepolan suupielet nousevat aiempaakin korkeammalle, kun Nadine Mboyo kaivaa laukustaan tuliaisen. Valkoisessa lippiksessä näkyy luutaa heiluttava piirroshahmo ja Mboyon yrityksen nimi Services Netto.

 

Naiset tutustuivat vuonna 2007 Diakonia ammattikorkeakoulun mentorointiprojektissa.

Naisyrittäjyyskeskus tuotti yrittäjyyskoulutukseen sisältyneen mentorointiosuuden, ja koordinaattori Anu Vihonen löysi kokeneiden mentoreiden joukosta Lepolan vetämään ryhmää, jossa oli viisi äskettäin Suomeen muuttanutta naista.

 

Hoiva-alan yrittäjäksi

 

"Kongolaisen Nadinen lisäksi ryhmän muut aktorit olivat Venäjältä, Virosta, Thaimaasta ja Somaliasta", Lepola kertoo.Yhteinen nimittäjä oli hoitoalan koulutus.

 

Mboyo kertoo oman yrityksensä vaiheista: "Aluksi suunnittelin vuokratyöntekijäyrityksen perustamista. Ajatus muuttui, kun tein liiketoimintasuunnitelmaa yhdessä Mailin kanssa. Päädyinkin perustamaan kotipalvelufirman, ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi."

 

Nyt Services Netto on muiden muassa Helsingin kaupungin ostopalveluiden tuottaja.

 

Minkäs teet, kun kysytään

 

"Tapaamisissamme keskustelimme siitäkin, ettei asiakaskuntaa kannata rakentaa liian laajalle alueelle. Jos paikasta toiseen liikkumiseen alkaa mennä runsaasti aikaa, se on pois tuottavasta työstä", Lepola toteaa.

 

Mutta kuten elävässä elämässä usein, myös Mboyon tapauksessa on käynyt niin, ettei paperilla hyväksi havaittu tavoite ole ihan täydellisesti toteutunut: tukikohdastaan Malmilta rouva starttaa usein kohti Helsingin läntisiä alueita, kantakaupunkiin sekä Espoon ja Vantaan puolelle.

 

"Minkäs teet, kun jälki on hyvää ja sana kulkee", Lepola toteaa  silmin nähden ylpeänä aktorinsa menestyksestä.

 

Uusi maa, uudet haasteet

 

Ryhmä keskusteli myös kulttuurieroista. Lepola sanoo kokemuksensa myötä havahtuneensa siihen, miten hankalaa Suomeen muuttaneen ulkomaalaisen on ryhtyä täällä yrittämään.

 

"Käsiteviidakko ja viranomaisten määrä on hurja. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan tiedä verotuksesta, sosiaaliturvamaksuista ja ja lupamenettelyistä välttämättä mitään. Voi vain arvata, miten hankala tilanne on ihmiselle, joka vasta opettelee suomen kieltä."

 

Myös naisen asema suomalaisessa  yhteiskunnassa oli erilainen kuin aktoreiden kotimaissa, joissa naiset ovat tottuneet tottelemaan ensin isiään ja sitten aviomiehiään.

 

Mies tukee yrittäjävaimoa

 

Kongolaiselle Mboyolle itsenäisyys on maistunut alusta asti.

 

"Mies ihmetteli aluksi, että oletko ihan tosissasi, aiotko tosiaan ryhtyä yrittäjäksi. Nyt hän tukee ja osallistuu yrityksen töihin ja hoitaa myös lapsiamme",  kahden pienen tyttären äiti Mboyo sanoo.

 

Yrittäjä-Mboyo nauttii arvostusta Suomeen muuttaneiden kongolaisten yhteisössä. Nuoresta naisesta on tullut epävirallinen yrittäjämentor, jolta jatkuvasti kysellään käytännön vinkkejä.

 

"Äitikin soittelee jatkuvasti ja suunnittelee firman perustamista. Välillä  on pakko lopettaa puhelu ja sanoa, etten minä nyt ehdi neuvoa, kun pitää hoidella asiakkaiden toimeksiantoja", Mboyo naurahtaa.

 


Mentorointipari Nadine ja Maili pähkinänkuoressa

 

Aktor: Nadine Mboyo

Yhteystiedot: 044 349 8829, asiakaspalvelu(at)servicesnetto.com

Firma: Services Netto, www.servicesnetto.com

Lupaus: Luotettavaa ja tehokasta kotisiivousta ja hoivapalvelua.

Mentor: Maili Lepola

Yhteystiedot: 040 544 8677, maili.lepola@lepolife.fi

Firma: Lepolife Oy, www.lepolife.fi

Lupaus: Työyhteisöjen ja yksilöiden työhyvinvoinnin kehittämistä

ryhmä- ja yksilövalmennuksen keinoin.

 

 

Teksti ja kuva: Paula Launonen, Juttusampo

 

Siirry sivun alkuun

Naisyrittäjyyskeskus ry, Kaisaniemenkatu 2 B, 2.krs, 00100 Helsinki

Siirry sivun alkuun